> Suoluonto > Soiden eliöstö > Suon kasvisto > Soiden rohdoskasveja

Monet soiden kasvit ovat tunnettuja rohdoksia. Osa on otettu ominaisuuksiensa vuoksi tai niiden uhanalaisuuden vuoksi jopa viljelyyn. Esimerkiksi kihokin viljely on Suomessa kasvamassa, koska kihokin lehtien kerääminen luonnosta voi aiheuttaa erityisesti meillä harvinaistuneen pikkukihokin vähenemistä. Kihokin lehdistä valmistetaan teollisesti tinktuuraa, joka vaikuttaa keuhkoputkien sileään lihaksistoon rentouttavasti. Sitä myös käytetään erityisesti hinkuyskää sairastavien lasten ja astmapotilaiden hoidossa. Kansan kasville antamat lisänimet kiimaruoho ja himoheinä osoittavat, että sen uskottiin olevan afrodisiaka eli lisäävän sukupuolista halua. (Galanbosi & Jokela 2002).

Seuraavissa kappaleissa esitellään, Haapasuoltakin löytyviä rohdoksina käytettyjä ja osin viljeltyjä suokasveja,  ja niiden käyttötapoja. On kuitenkin syytä muistaa, että kansallispuiston alueelta ei saa kerätä kasvavia kasvinosia. Marjastus ja sienestys ovat sallittuja.

Juolukka (Vaccinium uliginosum) on mustikan lähin sukulainen, jonka marjoja ei Suomessa ole yleensä käytetty ihmisravinnoksi. Juolukkaa on epäilty jopa epäterveelliseksi arvellen sen aiheuttavan päänsärkyä ja huumausta.

Variksenmarja (Empetrum nigrum) on myös melko mauton, mutta varsinkin Pohjois-Suomessa satoisa ja terveellinen marja.

Sen sijaan suomuurain, muurain, lakka, hilla (Rubus chamaemorus) on monien mielestä herkullisin marjoistamme ja myös C-vitamiinipitoisuutensa vuoksi aiemmin keripukin hoidossa käytetty rohdos. Muuraimen lehtiä käytetään teeaineksena.

Kanerva (Calluna vulgaris) on monipuolisesti ihmisellekin hyödyllinen kasvi, jonka kukat tuottavat mettä hunajan raaka-aineeksi. Kukkia käytetään yrttiteessä unta tuovan ja rauhoittavan vaikutuksensa vuoksi. Rohtona kanervaa käytetään myös "verta puhdistavata" rohtona. Sitä on käytetty ripulilääkkeenä. Kanervankukkia voi ripotella märkiviin haavoihin, rohtumiin ja palovammoihin. Kanervahunaja on voimakkaan makuista herkkua.

Karpalo (Vaccinium oxycoccus) on myös tunnettu rohdoskasvina. Karpalomehua käytetään virtsatieinfektion ennalta ehkäisyssä ja infektion tukihoidossa.

Raate (Menyanthes trifoliata) on aiemmin ollut rehukasvi, jonka juurakkoja on kerätty, kuivattu ja jauhettu joskus eläinrehun lisäksi myös ihmisravinnoksi. Kuivattuja lehtiä on käytetty ruuansulatushäiriöiden lääkintään.

Suomyrtti (Myrica cale) on käytetty oluen mausteena humalan tapaan. Leivonmäen Viinitila Vanha-Penttilä käyttää uutettua suomyrttiä suoviinin mausteena.

Suopursu (Ledum palustre, Rhododendron tomentosum). Vaikka suopursu on myrkyllinen, niin se on silti kauppayrtti. Sen kaikki osat sisältävät myrkyllisiä terpeenejä, jotka vaikuttavat keskushermostoon aiheuttaen kouristuksia, pahoinvointia ja tajuttomuutta. Myös huoneessa kukkamaljakossa pidetyt suopursut voivat aiheuttaa päänsärkyä. Suopursua kerätään ainoastaan kosmetiikkateollisuuden tarpeisiin eikä sitä saa käyttää elintarvikkeena. Myrkyllisyydestään huolimatta suopursua on käytetty humalan asemasta tai sen kanssa oluen mausteena. Suopursu on vanha ihmisten ja eläinten lääke.  Sitä käytettiin myös syöpäläisten karkottamiseen eläimistä ja huonekaluista. Siitä saadaan myös voimakasta keltaista väriainetta.

Suopursusta kirjoittaa Elias Lönnrot: "Lehdet ja kukat sanotaan avullisiksi rohtumavioissa, sisällisesti teenä, ja ulkonaisesti keite-vetenä pesuiksi. Keite-vesi käyt. myöski punataudissa, hingussa j.n.e. Ryssöljyä tislataan suonpursuista ja koivuntuohesta; sitä Venäjällä käyt. nahkain valmistuksessa. Kaljaan pantuna vaikuttaa kasvi pääkivun. Keite-vesi karkottaa syöpäläiset eläimistä ja sioista, kun heitä sillä pestään; niin myös luteet vuoteista." (Lönnrot & Saelan 1866).