> Soiden merkitys ihmiselle > Suometsät luonnonvarana > Metsäojitus ja suometsien hoito

Soiden laajamittaiset ojitukset ovat paikoin lisänneet puun tuottoa, mutta aiheuttaneet samalla Suomen historian nopeudessaan ja tehokkuudessaan mittavimman alkuperäistä luontoa kohdanneen ekologisen muutoksen. Kärsijöinä ovat soiden oman eliöstön lisäksi soilta marjoja, riistaa ja virkistystä hakevat ihmiset. Ojitettu suo on hankalakulkuinen, eikä se enää koskaan palaudu entiselleen.
[Kuva: TN]

Metsäojituksen tavoitteena on säädellä maan vesipitoisuutta sellaiseksi, että maan ilmanvaihto varmentuu. Pohjavesipinnan tason laskeminen lisää puuston juuriston syvyysulottuvuutta. Tämä mahdollistaa ravinteiden saannin paksummasta maan pintakerroksesta ja vähentää puiden altistumista puiden kaadolle. Ojitukset ja turvemaiden lannoitukset ovatkin lisänneet huomattavasti suometsien tilavuutta ja vuotuista kasvua. Valtakunnan metsien inventoinnin mukaan suometsien kokonaistilavuus oli vuosina 1951 53 tehtyjen selvitysten mukaan koko maassa noin 250 miljoonaa kuutiota ja vuosina 1986-94 tehdyn inventoinnin mukaan 365 miljoonaa kuutiometriä. Kokonaiskasvu oli lähes kaksinkertaistunut kyseisenä aikana. (Päivänen & Paavilainen 1989).

Turvemaiden metsiköt ovat yleensä sekapuustoisia. Korpimailla kasvaa kuusi-koivu -sekametsiköitä ja rämeillä mänty- ja koivuvaltaisia metsiä. Viljaville, nevamaisille soille on ojituksen jälkeen voinut syntyä puhtaita hieskoivikoita. Koivikon alle voi syntyä luontaisesti myös kasvatuskelpoinen kuusialikasvos. Pääosa metsäojitusalueiden puustosta on nykyisin ensiharvennusmetsiköitä, joissa on runsaasti hoito- ja hakkuutarvetta. Järeän puuston osuus on toistaiseksi vähäinen. Uudistuskypsiä ojitusaluemetsiä on noin 180 000 hehtaaria. Uudistamistarve lisääntyy nopeasti, koska varttuneita kasvatusmetsiä on jo yli 700 000 hehtaaria.